Tällä viikoll alkoi jälleen koulu joten loogisesti kesälomakin otti ja loppui. Päivitysten puuttuminen parilta viimeiseltä viikolta johtui allekirjoittaneen sairastumisesta jonka takia ei tullut tehtyä hommia pelin kanssa laisinkaan. Samalla unohtui myös blogin kirjoittaminen, mutteipa sisältöä olisi sen puoleen ollutkaan.
Ensi viikolla potkaisen homman käyntiin taas kunnolla tekoälyn edistämisen merkeissä. Hyökkäysmekaniikat ja logiikat ovat vielä tekemättä mutta niille on tehty jo jonkinlainen pohja jolle on hyvä lähteä rakentamaan. Viikolla päästiin jälleen testaamaan moninpeliä joka korjausten jälkeen toimi, mutta samalla löytyi uusi bugi ladatuista peleistä joka esti yksiköiden valitsemisen kun ne olivat tuotantorakennusten päällä mutta korjasin kyseisen bugin tänään Samalla löytyi myös bugi ladatusta yksinpelistä tekoälyn kanssa. Tekoäly kaatuu ensimäisen vuoronsa jälkeen mutta tiedän mistä kyseinen ongelma johtuu ja se onkin korjattavana heti ensimmäisenä ensiviikolla.
Ensi viikon muutokset:
- Bugikorjauksia
- Tekoälyn hyökkäys logiikat
Pelinkehitystä susirajalla
perjantai 7. syyskuuta 2012
perjantai 10. elokuuta 2012
Kerrankin ajoissa
Kerrankin kerkiän ja muistan kirjoitella blogipostauksen
silloin kun olen suunnittelut sen kirjoittavani. Tällä viikolla ei ole
hirveästi raportoinnin aihetta tiistaina tekemäni postauksen takia. Peli on
vielä sisäisessä testissä, kun testaajani ei ole kerinnyt peliä kanssani vielä
testata, katsotaan jos saadaan aikaiseksi viikonlopun aikana. Viime päivityksen
jälkeen peliin on lisätty tekoälylle liikkumiskontrollit sekä rakennusten
valloituskontrollit sekä valloituslogiikat. Valloituksen mekaniikka ja logiikka
vaatii vielä hieman viilaamista ja bugikorjailua, mutta toiminnallisuus on
paikallaan.
Seuraavalla viikolla jatketaan tekoälyn eteenpäin viemistä
valloituslogiikan bugien korjaamisen merkeissä sekä aloitetaan työskentely yksikköjen
hyökkäämiskontrollien ja hyökkäyslogiikan parissa. Tavoitteena olisi myös saada
testausvaihe kunnolla käyntiin ja peli saataville kaikille halukkaille
testaajille.
Tämän viikon muutokset:
- Lisätty liikkumiskontrollit tekoälylle
- Lisätty valloituskontrollti tekoälylle
- Lisätty valloituslogiikka tekoälylle
Ensi viikon muutokset:
- Tekoälyn hyökkäyskontrollit
- Tekoälyn hyökkäyslogiikka
- Testausvaihe kunnolla käyntiin
tiistai 7. elokuuta 2012
Testaamisen tärkeys
Lykkäsin tätä postausta tarkoituksella koska Droidwars oli/on todella lähellä testausvaiheen alkua ja sen oli tarkoitus alkaa jo tänään. Eilen kumminkin kysyin kaveria testamaan peliä varmuuden vuoksi ennen isomman skaalan testausta. Tämä huomattiinkin todella tarpeelliseksi testiksi, moninpelissä kun peli kaatui tallennuksen lataamisen jälkeen. Kaatumislogit saatiin puhelimesta talteen ja tänään paikallistin ja (toivottavasti) korjasin ongelman. Tänään testaillaan kaverin kanssa vielä uudemman kerran ja jos peli suostuu toimimaan, saadaan isompi testaus käyntiin.
Viime viikolla tein suunnitelmien mukaisesti bugikorjauksia ja aloitin myös hieman tekoälypuolta. Tekoälypuolelle sain tehtyä tekoälyn kontrollit yksikköjen tekemiseen tuotantorakennuksista. Itse logiikkaa mikä yksikkö pitäisi tehdä ei ole vielä olemassa mutta se kuuluukin myöhempään vaiheeseen.
Tällä viikolla on tarkoitus tehdä lisää tekoälyn peruskontrolleja liikkumisen, valloituksen ja taistelun osalta. Näitä tehdessä tulee myös tehtyä myös tekoälyn prioriteettisysteemiä.
Viime viikon muutokset:
- Bugikorjauksia
- Tekoälyn tuotantokontrollit
Tämän viikon muutokset:
- Tekoälyn liikkumiskontrollit
- Tekoälyn valloituskontrollit

maanantai 30. heinäkuuta 2012
Puolivälissä
Kesäloma on kohta jo puolivälissä joten aika onkin kohta alaa tekemään Droidwarsiin tekoälyä. Tällä viikolla teen vielä huomenna bugikorjauksia ja katselen että peli on testauskunnossa. Kuun vaihtuessa aloitankin sitten tekoälyn ohjelmoimisen ja sitä on se n. kuukausi aikaa tehdä kesäloman puitteissa. Viime viikon päivitys venähti nyt maanantaille viikonloppuna olleitten sukujuhlien takia mutta parempi nyt kun ei milloinkaan.
Viime viikolla korjailin pari aikasemmin löytynyttä bugia sekä lisäsin sekä tehtaan että lentokentän valikoihin yksiköiden tietojen ja kuvauksen näyttämisen. Siivoilin myös koodista pois kaikki turhat kommentit sekä käyttämättömät koodinpätkät.
Viime viikon muutokset:
- Bugikorjauksia
- Yksiköiden tietojen näyttäminen valikoissa
Tällä viikolla tulevat muutokset:
- Bugikorjauksia
- Testausvaiheen aloitus
- Tekoälyn ohjelmoinnin aloitus

maanantai 23. heinäkuuta 2012
2 Viikkoa, 1 Päivitys
Ensinnäkin: Perhana, on jäänyt jo kahtena perjantaina blogi kirjoittamatta joten nyt taas vähän myöhässä palataan ruotuun.
Viimeisen kahden viikon aikana peli on mennyt hyvin mukavaa vauhtia eteenpäin ja aikasemmin asetettuun tavoitteeseen pääseminen näyttää hyvin todennäköiseltä. Kyseinen tavoite oli siis että pelin mekaniikat olisivat valmiina tämän kuun aikana jotta ensi kuussa voi keskittyä tekoälyn tekemiseen.´
Sain lisättyä peliin kaikki yksiköt ja yksikköjä tuli 13 kappaletta. Näistä 9 on maassa kulkevia (2 jalkaväkiyksikköä, 7 ajoneuvoa) ja 4 ilmayksiköitä (2 helikopteria, 2 lentokonetta). Yksiköt liikkuminen riippuu maastosta (esimerkiksi ajoneuvot eivät voi kiivetä vuorille, mutta jalkaväki pystyy), tosin tähän on poikkeuksena lentävät yksiköt sillä ne eivät välitä maastosta laisinkaan. Yksiköille on tehty myös hyökkämisrutiinit ja yksikön tekemä vahinko perustuu niin maastoon, yksikön HP:hen kuin hyökättävän yksikön tyyppiin. Uusimpana lisäyksenä on jalkaväkiyksiköiden lastaaminen kuljetusajoneuvoihin.
Paransin myös pelin visuaalista puolta. Graafikolta en ole vielä uusia spritejä saanut mutta tein huomattavasti helppokäyttöisemmät ja paremman näköiset valikot pelin sisälle sekä liikuttelin GUI:n elementtejä järkevimpiin paikkoihin. Paransin myös yksiköiden liikkumisalueen näyttämisen hoitavaa koodia sekä lisäsin yksiköiden hyökkäysalueen näyttämisen.
Hoksasin myös viime viikolla että lisäsin kyllä peliin ilmayksiköt mutta itse pelissä ei ole laisinkaan lentokenttiä. Koodipuolella näiden lisääminen oli helppoa mutta lentokentät pitäisi vielä lisätä tilesettiin ja tehdä uusia karttoja joissa ilmayksiköitä käytetään.
Tällä viikolla tarkoitus on lähinnä karsia pelistä löytyviä bugeja ja viimeistellä sitä tekoälyn ohjelmointia sekä testausvaihetta varten.
Viime viikoilla tulleet muutokset:
- Lisätty yksiköt
- Lisätty yksiköiden hyökkääminen
- Lisätty jalkaväkiyksiköiden lastaaminen kuljetusajoneuvoihin
- Parannettu yksiköiden liikkumisalueen näyttämistä
- Parannettu yksiköiden hyökkäysalueen näyttämistä
- Paranettu pelin valikoita

maanantai 9. heinäkuuta 2012
Hei hei heinäkuu
Pitkähkön tauon jälkeen taas blogin parissa. Kesäkuu tuli ja meni kouluhommia tehdessä/viimeistellessä. Nyt heinäkuussa pääsin palaamaan peliprojektin pariin ja viime viikko menikin jo sen merkeissä. Koko kesä tuleekin olemaan peliprojektin parissa työskentelyä koska sain haettua opintotuen kesälle opinnäytetyöllä.
Valitsin viikottaiseksi rytmikseni 4 päivää ohjelmointia, 1 päivä opparin kirjoittamista ja tämä tuntuu ensimmäisen viikon jälkeen hyvältä tahdilta. Kirjoituspäivänä tulee yleensä olemaan perjantai joten viikottaiset blogipäivityksetkin siirtyvät perjantaille.
Viime viikolla sain tehtyä peliin netin yli toimivan moninpelin. Moninpeli perustuu yhden tallennustiedoston lähettelemiseen edestaikaisin kahden pelaajan välillä. Eli pelaaja A ensin luo pelin palvelimelle, ja pelaaja B liittyy siihen. Tämän jälkeen pelaaja A voi tehdä siirtonsa ja lähettää talennuksen palvelimelle. Pelaaja B lataa tallenustiedoston palvelimelta, avaa sen, tekee omat liikkeensä ja lähettää tallennustiedoston taas palvelimelle.
Kyseinen ominaisuus syntyi kohtuullisen helposti sillä olin tehnyt samanlaisen toimivuuden jo aikasempaan kouluprojektiin. Toiminta ei ole vielä aivan täydellistä mutta on kumminkin jo sillä asteella että sitä voi testauksessa käyttää.
Tällä viikolla tämä päivä meni vielä moninpelisysteemin vikoja korjatessa mutta huomenna olisi tarkoitus alkaa lisäämään peliin uusia yksiköitä jotta peli saataisiin sopivaan kuntoon suljettua testausta varten. Loppuviikosta saatan lisätä muitakin ominaisuuksia, mutten vielä tiedä tarkalleen mitä. Keskiviikkona menee osa ajasta matkustamiseen kotiin Pirkkalaan jossa ollaankin loppukuu, mutta projektin työstäminen jatkuu sielläkin.
Tällä viikolla tulevat muutokset:
- Uusia yksiköitä

maanantai 4. kesäkuuta 2012
Kesäkuu
Sitä ollaan päästy jo kesäkuun puolelle ja kesälomillekkin pitäisi lähteä kuukauden sisään. DroidWarsin teko tosin tulee ainakin näillä näkymillä jatkumaan kesälläkin, jollen töitä löydä.
Viimeviikolla sain tehtyä uudet rakennukset peliin ja sain toimimaan niiden valoittamisenkin. Uuden tilesetin teon ja lataamisen kanssa tuli väännettyä miltein tunti, kunnes huomasin että uudelleen asennettu Tiled käytti väärää pakkausmuotoa. Tämän pienen evotuksen uusien rakennusten lisäys menikin helposti. Muutin samalla mapin tietojen muodon ymmärrettävämmäksi. Rakennusten valloitus meni helpohkosti, ei tarvinnut kuin vaihtaa mapista rakennuksen neliön ID rakennuksen vallatuksi versioksi. Talojen valloitus hoituu yksiköiden HP:eiden mukaan, eli yksikkö jolla on 100 HP.ta valloittaa rakennuksen kahdessa vuorossa.
Eniten työtä tällä viikolla aiheutti uniteille lisäämäni action-menu. Menu näytetään joka kerta kun yksikkö on liikkunut ja siitä voidaan valita halutaako yksikön odottavan, hyökkäävän, valloittavan vai peruuttavan liikkumisensa. Valloitus on tosin mahdollista vain jalkaväkiyksiköillä. Isoin ongelma oli saada kyseinen menu näkymään ylipäätään mutta pitkän pähkäilyn jälkeen hoksasin ettei scenellä voi olla kuin yksi child-scene ja tässä paikalla oli tehtaan käyttämä factorymenu. Päädyin tekemään menujen vuorotteluun systeemin joka kiinnittää menun pelisceneen tarvittaessa ja irroittaa sen kun menu suljetaan.
Tällä viikolla pelin tekoon ei ole valitettavasti aikaa koska muiden kouluprojektien viimeistely vie aikaa ja viikonloppuna on luokan LAN:it. Seurasta viikostakaan en osaa sanoa, sillä muutkin projektit saattavat vaatia aikaa joten jätän sen vielä auki.

- Lisää rakennuksia
- Rakennuksien valloitus
- Actionmenun lisäys
- Actionmenun lisäys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)