keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Unohtelua

Pitkästä aikaa blogin ääressä taas, luulin että viime postauksesta olisi maksimissaan reilu viikko mutta oikea aika onkin lähellä kolmea viikkoa. En tiedä miten näin pitkä aika on päässyt kulumaan ilman blogipostauksia mutta nyt asiaan tulee kumminkin muutos.

Tämän n. kolmen viikon aikana on kumminkin tapahtunut kehitystä eteenpäin hyvää vauhtia. Uusia ominaisuuksia ovat:
- Tehtaat uusien yksikköjen luontia varten
- Tehtaan valikko
- Yksikköjen tuottaminen tehtaasta
- Ruudukko joka näyttää unitin liikkumisalueen
- Valitsemisen esto yksikön liikkuessa

Tehtaan valikoiden tekeminen haukkasi aikaa, eniten oikean tekniikan löytämiseen, andenginessä kun dokumentointia ei valitettavasti ole. Valikkojen grafiikat ovat tällähetkellä pelkästään placeholdereita joten ne eivät ole kaunista katseltavaa, toimivat kumminkin.

Yksikköjen liikkumiesalueen näyttävä ruudukko vaati myös aika paljon mietintää, varsinkin kun tällähetkellä ainut yksikkö on tankki, joka ei pysty vuorien yli liikkumaan. Isoimmat ongelmat syntyivät kun yksikön edessä oli vuori jonka pystyi kumminkin kiertämään. Systeemi ei tällähetkellä toimi aivan täydellisesti mutta sen hienosäätäminen jää myöhemmäksi. Muidenlaisten yksikköjen liikkumisruudukkojen tekeminen tuleekin olemaan helpompaa, ne kun eivät välitä vuorista.

Uusien yksikköjen tuottaminen tehtaista onnistui ilman kummempia kommelluksia. Yksiköt voivat kumminkin mennä vielä samaan ruutuun jonka muuttaminen onkin seuraavaksi vuorossa. Suurin syy miksi en ole tätä ominaisuutta vielä lisännyt on se etten ole saanut vielä mietittyä kunnollista tapaa tehdä kyseistä asiaa. Koodin pätkästä kun tulee helposti liian raskas, varsinkin jos ruudulla alkaa olla kymmeniä yksikköjä yhtäaikaa.

Seuraavaksi tulevat ominaisuudet/korjaukset:
- Yksikköjen päällekkäin menemisen estäminen
- Vuorosysteemin implementointi

Ensi viikolla on myös luvassa palaveria projektin graafikon kanssa, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti